tiistai 31. joulukuuta 2013

Good Things Happen

Joulunaika vaan hujahti jonnekin herkkuja syöden ja akkuja lataillen perheen kesken. Blogin olemassaolon merkitystäkin on tullut pohdittua, ollakko vai eikö olla, kenelle ja miksi? Sen sijaan tulevaa vuotta ajatellen lupaan taas perinteiseen tapaan etten todellakaan lupaa mitään. Sen verran elämä yllätyksiä järjestää muutenkin. Facebookista kuitenkin bongasin idean (joo jotain hyvää siinäkin), jossa aina kun tapahtuu jotain hyvää, asia kirjoitetaan lapulle ja lappu purkkiin. Vuoden 2014 lopussa voi yllättyä iloisesti! Iloista Uutta Vuotta Rakkaat Blogin Lukijat, tehkää hyviä asioita ja iloitkaa kaikesta siitä hyvästä mitä teillä jo on!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Vuoden pimein aika

Voi blogi parkaa kuka sitä ehtisi päivittelemään?  Illat menee pönttöuuneja lämmittäessä, 1920-luvun valaisinkaunoinen tuo sopivasti  kirkkautta tähän vuoden pimeimpään aikaan ja pian alkaakin jo joulun odotus. Meillä on  pukille ehditty kirjoittamaan parikin kirjettä.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kurkistus Habitareen 2013

Pääsin kurkistamaan sisustusmessuihin ennen yleisöryntäystä. Vakka ja Leimu näyttivät hyviltä myös livenä. Kivaa kun tuo kuparin sävy jatkaa suosiotaan sisustuksessa, sillä saa mukavasti luotua lämmön tuntua pimeneviin syysiltoihin. Lisää kuvia messuilta löytyy sisustusideoita matkanvarrelta osiosta.

tiistai 3. syyskuuta 2013

saippuaa saippuaa...

Uusia kokeiluja on mukava tehdä kädentaitojen parissa. Tällä kertaa vuorossa oliiviöljysaippuaa, ja käsistä tulee ihanan pehmeät. Puhdas luonnontuote kuivuttuaan, ei mitään ylimääräistä.
Ja uusi lukija blogilla, jee! Kiva Laura kun tulit.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tärkätyt tähdet

Ajoissa on hyvä aloittaa jouluaskartelut. Meidän joulukuusi onkin tänä vuonna valkoinen.
Tärkätyt tähdet pääsevät siis kuusta koristamaan.
Tärkkäsin pitsisiä tähtiä vanhalla kunnon sokeritärkillä suhteella 1dl sokeria, 1dl kuumaa vettä.
Taivastelijoille tiedoksi että tuhoan ainoastaan risaiset ja tahraiset liinat uusiokäyttöön.
Hyväkuntoiset ja ehjät pidän mielummin pöydällä.
Tähdet kastetaan tärkkiliemeen ja laitetaan kahdeksi vuorokaudeksi tasaiselle alustalle kuivumaan.
Tässä toisin kuin saippuan valmistuksessa ei lähde henki vaikka tärkkisiä sormenpäitä vähän nuolaisee, sweet.







lauantai 31. elokuuta 2013

maanantai 26. elokuuta 2013

Kertomus keskeneräisestä kodista

Olipa kerran keskeneräinen koti. Se tuntui huutavan: laita makuuhuoneen listat paikalleen!
Vaihda keittiön kaapinovet tai ainakin vetimet! Rakenna kuisti, keksi jostain säilytystilaa, yritä oppia pitämään lehdet ja kirjat paikoillaan! Sen ääni oli kova, hermoja raastava. Kummallisesti se huusi sitä kovemmin, mitä väsyneempiä talon asukkaat olivat. Se yritti sytyttää riitaa asukkaiden välille, saada heitä syyttämään toisiaan. Milloin ihmeessä sinä saat ripustettua sen kaapin seinälle? Kumpi tässä oikein tekee enemmän kodin eteen?
Olipa kerran keskeneräinen koti. Se tuntui huomauttavan: voisit itsekin paremmin, jos pitäisit minut paremmassa kunnossa. Tämä koti on kuva sinun sisäisestä maailmastasi - miltä näyttää?
Entä miltä näyttää ulospäin? Ei ihme, että nolottaa kutsua vieraita käymään.
Olipa kerran keskeneräinen koti. Se tuntui lupaavan: Jos vain saat keittiöön lattialämmityksen, tulet onnellisemmaksi. Jos laittaisit kylpyhuoneeseen suihkukopin ja tapetoisit makuuhuoneen uudestaan, olisi vihdoin viimein ihanaa. Tai jospa muuttaisit kokonaan muualle? Sitten vasta olisi helppoa olla hyvä ihminen. Mutta kun oikein tarkkaan kuunteli, niin eihän se ollutkaan koti, joka sellaisia puheli. Jonkun muun ääni oli se ääni, joka ahdisteli ja vaati. Kun oikein tarkkaan kuunteli, niin koti sanoi: Opettele taas unelmoimaan. Älä vaadi vaan haaveile. Odota ja tee työtä. Sinä et tule valmiiksi ja niin on hyvä. Minä en tule valmiiksi, ja niin sen kuuluu ollakin.

Lainaus: Johanna ja Juha Tanska: Talo minussa, minä talossa -meditatiivinen sisustuskirja

lauantai 24. elokuuta 2013

LWT 2013

Päivä vierähti ihanasti aurinkoisessa Loviisassa, aina jää tunne ettei ehtinyt näkemään kaikkea vaikka jalat ovat päivän päätteeksi kuin tulessa.
Tällä kertaa matkassa oltiin perheen kesken ja hyvin jaksoi nelivuotiaskin kortteleita kierrellä, kun välillä pysähdyttiin juomaan mehua ja tekemään kirppispöydiltä pikkuautolöytöjä.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Historic Grand Race 2013 ja minitonniset

Tämä viikonloppu oli kivoista ulkoilmatapahtumista tehty. Yhtään ei minikuume ainakaan helpottanut näitä aika-ajoja katsellessa. Punainen olisi kyllä karkki, musta on tyylikäs ja vihreäkin kaunis...Värihän se tietysti naisella autovalinnassa se suurin vaikuttava tekijä on, miehet voi sitten keskittyä potkimaan renkaita ja muuta epäoleellista.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Kesää kuistilla....

Sen kerran kun kuisti on siisti eikä sinne ole kertynyt ylimääräistä tavaraa, on siitä otettava kuva!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Autiotalobongausta

Lapsesta asti on hylätyt talot vetäneet mua puoleensa, harrastuksella taitaa olla nykyisin myös nimi; autiotalobongaus. Kuvassa olevasta talosta ei tosiaan taida olla jäljellä kuin rippeet. Näin siinä siis käy kun antaa rapistua tekemättä mitään. Kauniita hirsiä kuitenkin, ja jotenkin kaihoisan suloista miettiä millaista elämää tässäkin torpassa on joskus vietetty ja sen polkuja tallailtu.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kuivakukkakimppu

Kimppu siemenistä kasvatettuja kesäkukkia juuttinaruun solmittuna, tulisikohan näistä kauniita kuivattuina?

torstai 11. heinäkuuta 2013

tiistai 4. kesäkuuta 2013

7 kukkaa tyynyn alle varaslähtö

Juhannus on ihan pian, oli kuitenkin pakko kerätä kesäkimppu jo nyt kun niin kauniita kukkia löytyi pihalta. Lisään "ken kukista kaunein" osioon myös lisää kuvia meidän pihalta.

Hillopurkeista kynäpurkeiksi

Oli pitsiä ja tyhjiä lasipurkkeja, kynäpurkithan niistä sitten tuli. Nyt on pienemmän askartelijan  tarvikkeet ojennuksessa :)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kissanpunnitusvaaka

Vaaka tuli taloon, vain koska se oli niin hieno. Yllätykseksi se kuitenkin myös toimii ja olen sitä käyttänytkin jo muunmuossa kissan punnitukseen matolääkkeen antoa varten. Vielä on kissa hengissä.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappua

Vapusta on hyvä aloitella kesän grillauskausi ja siirtää elämänsä pikkuhiljaa ulkoilmaan kun kelit lämpenee...

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Mutteripannu ja muita hienouksia

Matka kotibaristaksi alkakoon: tämän lauantain kirppiskierrokselta mukaan tarttui italialainen mutteripannu 4,50eurolla. Meillä ei sitten kahvista ole pulaa sähkökatkoksenkaan tullen, vedenkin kun voi kuumentaa puuhellalla.  Oikeasti ostin tämän vain siksi koska on niin hieno. Kaipa tätä on joku päivä kokeiltavakin, joskus on hyvä hidastaa hieman :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tarkistuskäynnillä lastenhuoneprojektissa

Mukavaa nähdä oma suunnitelma toteutuneena ihan käytännössä. Ja asiakkaat oli kyllä ihan parhaita, pöytään oli ilmestynyt jo pieni pääjalkaisen kuva, tila on siis ihan ahkerassa käytössä :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Sisustelupääsiäinen

Pääsiäisenä onkin aikaa tehdä sisustelujuttuja. Ikkunat tuli pestyä pienessä kuumeessa etikalla ja kirkasta tuli! Pala keltaista kiurujen yö tapettia pääsi kehystettynä pääsiäisasetelmaa koristamaan.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Eteisen raikastusta...

Oikeiden töiden ja kotitöiden jälkeen iltaisin pikkumiehen nukkuessa meillä tapahtuu seuraavaa; kirppislipasto vaihtaa väriä valkoiseksi. Myös laminaatit sekä muovimatot saa kyytiä meidän eteisestä. Tilalle oikeeta puuta. Kuvia aiheesta sisustus, remppa, hömppä osiossa. Ja jotta maalarien maine pysyisi hyvin yllä, mukana myös pullo Happy Joeta kyytipojaksi. Niissä on muuten aforismi korkin alla. Maku hyvä ja muotoilu kaunis.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kissanpäivät

Sunnuntain viettoa pulkkamäen jälkeen ja letuntuoksua ilmassa. Joskus on hyvä vaan olla niin jaksaa taas viikolla ahertaa.

Matkalaukusta pesä

Sunnuntain kirppispyörähdykseltä mukaan tarttui vanha matkalaukku, ihan vaan koristeeksi/kissan pesäksi jos neiti kissa kelpuuttaa, sekä Riihimäen lasitölkki vitosella.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Lauantailasagnen kypsymistä odotellessa...

Aina on hyvä syy ostaa kukkia. Tällä kertaa viikonlopun kunniaksi vaaleanpunaisia tulppaaneja.

kevättä rinnassa

Kyllä nyt kelpaa lumien sulamista ja kevään pihahommia jo alkaa odottelemaan (en ole hiihtoihmisiä lainkaan) kun on näin makeet uudet saappaat. Ken kukista kaunein osioon laitan myös kuvaa uusiin multiin istutetuista pelargonioista, jotka aina lähtevät upeasti kasvamaan vaikkei peukalo nyt niin kauheesti vihertäisi, sekä herkut osiossa meidän tämänpäiväinen ruoka.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Makuukammarin romanttisempi ilme

Liekö kevättä kaipaava mieli asialla; makuuhuoneen sängynpäätyseinän tapetti piti vaihtaa. Suihkepullo ja lasta vaan lapsen käteen ja kas vanhan pois repiminen kävi sukkelaan 3,5 vuotiaaltakin. Perinteinen hengittävä paperitapetti löytyi tapettitalon mallistosta.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kaunis Runo

Kuvassa meidän keittiö tällä hetkellä. Kissa nuuskii kirppikseltä kotiin raahattua mattoa :) Voi ehkä mä joskus saisin vähän paremman kameran niin voisin ottaa selkeämpiä kuvia, tai paljoltihan se on varmaan myös siitä kuvaajasta kiinni...Mutta se miksi kirjoitan on kun selailin tuossa Koivu ja Tähti nimistä blogia ja sieltä silmääni osui todella kaunis runo: Maailman kaikkiin kyliin, joku jää asumaan. Jossakin otetaan syliin, jossakin odotetaan. Yksi vain kylistä muista, kodiksi avautuu. Maailman kaikista puista, yksi on pihapuu. -Anna-Mari Kaskinen-


lauantai 2. helmikuuta 2013

Hauskoja työtehtäviä

Työtehtävät on joskus kyllä melko mukavia; kuvassa valurautapattereiden ilmaustulppiin tehtyjä värimalleja.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Tunto Kiveä olohuoneen seinään

Lähikuva valmiista seinästä.
Uusia tuotteita tulee markkinoille kun sieniä sateella, ja on kyllä hauskaa päästä testaamaan niitä tällaisen perinteisemmänkin maalarin.
Kuvasarja seinän käsittelystä löytyy sisustus, remppa, hömppä-osiossa.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Mihin sitä lähtis?


Minne niin?
Vanha karttapallo kirppikseltä 5e, lähti minun matkaan. Puuhevonen on säilynyt miehen lapsuudenkodista.
Joku pieni retkisuunnitelma kesäksi pyörii kyllä ihan oikeastikin päässä.
Kriteereinä paikka missä ei ole ennen käynyt/siellä olisi kaunista/ helppoa lapsen kanssa ja mieluiten halpaa...hmm, Riika, Vilna, ehdotuksia?


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Uusi vuosi vanhoilla kujeilla

Pientä taukoa blogin pitämisessä, mutta tästä se taas jatkuu...
Kuvassa Hattulan Kaakelitehtaan Hiisi kakluunin pienoismalli kynttilälyhtynä.
Kaunis vihreä sävy.
Näitä saa myös Domus Classicalta Hattulasta, jolla löytyy myös verkkokauppa :)